Hei again! Pienoista taukoa on on ollut ilmassa.... Minulla on ilmeiseti joku ihme tauti, että kuvia ei voi ladata koneelle, jos kortilla ei ole ainakaan sataa kuvaa... Onko jollakin muulla sama ongelma?
Tänään muuten huomasin, että pienellä, rupuisella blogillani on jo 12 lukijaa! En olisi kuvitellut, rttä teitä olisi näin paljon! Ihan mahtavaa! Siitä suuret aplodit uudelle lukijalle!
Mutta tässä joku päivä sitten sain tarinaa aikaiseksi. Se on vähän...
...outo, (niinkuin tarinani yleensäkin) mutta olen ihan tyytyväinen.
Tuossa lopussa kun en paljon kirjoittele, niin näin ensin, minä sitten kirjoitan huomenna! >___<
(vaikka te todennäköisesti luette tämän vasta minun huomisenani!)
Kommentit ovat tervetulleita!
puhuu
ajattelee
*tekee/tapahtuu*
Katherine kertoo
Mitsuki: Huuh... Puuh... Kyllä minä saan sinut vielä kiinni!
Sakura: Huh, huh!
Sakura: *katsoo taakseen*
Hui! Mitsuki on jo noin lähellä! Äkkiä karkuun!
Mitsuki: Haah haah! *pysähtyy* Älä kuvittele suuria, kyllä minä vielä sinut kiinni saan!
Katherine: *istuu rauhallisesti puun juurella*
Sakura: *ilmestyy Katherine luokse*
Katherine: Tymtidym!
Sakura: Katherine, äkkiä, piilota minut!
Katherine: Töh?
Mitsuki:
*jostain kaukaa* Sakura, älä piileskele, kyllä minä sinut löydän! >:D
Sakura: Ooh! Pitää mennä!
Katherine: ???
Sakura: Pitää mennä! Heippa!
Katherine: Hei, odota, olisi asiaa....
Kohta:
Mitsuki: Hei, oletko nähnyt Sakuraa?
Mitsuki: Me pelaamme poliisia ja rosvoa, minä olen poliisi ja Sakura on rosvo. Oletko nähnyt "varastamme"?
Katherine: Tuota... Hän meni äsken tuonne päin... Mutta,
Mitsuki: *ei kuunnellut, vaan jatkaa matkaansa* Sakura, sinä kuolet kohta!!! >:D
Katherine: Mitsuki... Odota!
Katherine: Voi elämä!!! Ei tästä tule yhtään mitään!
....
Sillä välin toisaalla:
Sakura: Huh huh! Nyt pitää mennä piiloon, että Mitsuki ei löydä minua! Tämä ei ole pelin sääntöjen mukaista, mutta pitää sitä vähän huijata!
Sakura: Tuo halkopino on varmasti hyvä piilopaikka!
Sakura: *juoksee pinon luo* Tämä on täydellinen!
ihana kuva!
Sakura: Mitenkähän tänne sitten menisi?!?
Sakura: Ääh! *kiipeää*
Sakura: Hiijop!
Sakuran söpöt pantsut!
Sakura: Äwäwäwä!
Sakura: Pääsinpäs vihdoin tänne! Hetki siinä kestikin!
Samaan aikaan toisaalla:
Mitsuki: Mihin ihmeeseen se tyttö on oikein kadonnut?
Mitsuki: Ehkä minun pitäisi vain luovuttaa...
Mitsuki: ...mutta ei olisi kivaa hävitä Sakuralle.....
Mitsuki: *huomaa halkopinon*
Mitsuki: Tuo on täydellinen paikka piiloutua! Sakura on varmasti siellä!
Mitsuki: *hiipii hiljaa lähemmäs*
Olisikohan Sakura tuon halon takana?
.....
Mitsuki:
Ehehee! Siellä hän on! Nyt, yksi kaksi, kolme!
Mitsuki: Pöö!
Sakura: Voihan höhlä! Sait minut kiinni!
Kohta:
Mitsuki: Säännöissä ei sallita piiloutumista, ei tämä ole piilosta!
Sakura: Äh! ei se nyt ole niin tarkkaa! Mokomakin tiukkapipo!
Katherine: *ilmestyy paikalle* Hohoi, tytöt! Tulkaa alas! Minulla olisi teille hiukkasen asiaa!
Sakura: Tullaan!
Hetken kuluttua:
Tytöt: *istuvat tarinamme aloituspuun juurella*
Sakura: Mitä asiaa sinulla oli meille?
Katherine: No siis tuota... Minä olen nähnyt tässä lähiaikoina outoa unta, joka jatkuu joka yö aina vähän kerrallaan...
Mitsuki: *kiinnostuu* Niin?
Katherine: Siis se uni alkoi noin viikko sitten...
Katherine: Nukuin hämärässä metsässä, rauhallisesti, vailla huolen häivää.
Lopulta heräsin syvästä unestani. Olin melkein alasti. Päälläni olivat vain sukkahousut ja kaunis pitsinen alushame, joka ei kyllä peittänyt ihan tarpeeksi paljasta vartaloani.
Aloin tutkimaan metsää, johon olin joutunut, häpeillen alastonta ulkomuotoani, ja toivoen, ettei ketään tulisi vastaan pienellä tutkimusmatkallani.
Kävelin ja kävelin ympäri ämpäri, pääsemättä oikein minnekään.
Huusin nimiä pimeyteen. Niiden monien ihmisten nimiä, jotka tunnen, vaikka kukaan ei ikinä vastannut, ei kuunnellut, ei osoittanut mitään vastakaikua huudoilleni.
Olin yksin, kovin yksin. Jouduin selviytymään metsässä omin avuin, ilman ketään, tai mitään.
Nukuin puiden suojassa, vähän kerrallaan, sillä rintani painoi, enkä saanut unta painajaisten pelosta.
Katselin usein käsiäni, hiljaisuutta samalla kuunnellen.
Ne olivat pienet ja sirot. Ne näyttivät kovin viattomilta taivasta vasten.
Sitä ne eivät kuitenkaan ole. Monta kertaa olen tehnyt käsilläni jotain, jota olen jäänyt vielä monta kertaa myöhemmin katumaan.
Ajan kulukseni katselin taivasta. Se vaihtui monta kertaa, välillä pilvet peittivät sen kokonaan, ja alkoi sataa. Välillä pilvet siirtyivät ja tähdet tulivat esiin. Mutta kertaakaan taivasta katsoessani, en nähnyt aurinkoa, joka olisi minua lempeillä säteillään kurkottanut.
Useasti katsoin puiden korkeita latvoja ja ajattelin: " Kunpa joku olisi täällä katsomassa pilviä kanssani. " Miksi niin ajattelin, sitä en tiedä.
Keräsin ruokani maasta, outoja, hieman omenoita pienempiä juttuja, jotka maistuivat kirpeälle.
Monen monta päivää tallustettuani, näin vihdoin auringon valoa puita vasten. Auringon luokse päästäkseni, jouduin ylittämään pitkän, liukkaan puunrunkon, sen ainoan reitin, joka johti aurigon valoon.
Paistattelin Auringon lämmössä. Siinä pienessä laikussa, joka oli suurien puiden latvojen läpi pääsyt.
Kuulin ääniä. Ne kaikuivat metsästä, jostain kauempaa, alempaa.
Aloin kavuta alaspäin rinnettä. Välillä pysähdyin jollekin kannolle lepäämään, ennenkuin jatkoin matkaani.
Kapusin alemmas. Aurinko oli laskenut kauan sitten puitten taa.
Suljin silmäni. Kuuntelin ääntä. Se kutsui minua.
Levitin käteni sivulle tasapainottamaan, ja aloin laskeutua rinnettä alas. Hitaasti, mutta varmasti.
Laskeuduin ja laskeuduin.
Vähitellen, rinne loiveni, ja aloin hidastaa tahtiani.
Avasin silmäni.
Olin päätynyt pienen lammen rantaan.
Pitkästä matkasta hengästyneenä lysähdin erään puun juurelle hengähtämään.
Sitten kuulin sen.
>>Tule rakkaani, tule>> se sanoi.
Ääni oli pehmeä ja kaunis, mutta silti jotenkin niin kylmä. Se yritti vietellä minut pauloihinsa lempeällä äänellään.
onpas ylivaloittunut kuva
Säpsähdin. Ääni tuli pienestä purosta, jonka rantaan olin lysähtänyt.
>>Tule tänne>>
Ääni sanoi.
>>Ojenna vain kätesi, niin minä ohjaan sinua maailman suurilla teillä, valitsen asioita, jotka ovat omaksi parhaaksesi, teen asioita puolestasi, jotta sinun ei tarvitse tehdä hankalia päätösiä, jotka saattavat johtaa sinut harhaan. Jättäisit kaiken vain minun hoidettavakseni...>>
Ojensin käteni.
>>Hyvä tyttö.>>
>>Mae fy merch, rhowch y gorau! Nid oes gennych hawl i gyffwrdd ag ef...>>
Vedin käteni takaisin. Tarjous houkutteli, mutta uusi, pehmeämpi ääni käski minun kieltäytyä. En tiennyt, mitä kieltä hän puhui, enkä ymmärtänyt häntä, mutta tunsin, että hän varoitti minua, jostain, jota en ymmärtänyt.
>>Olen pahoillani, mutta en voi vastata pyyntöösi >> sanoin.
>>En voi antaa kenenkään muun tehdä vastauksia puolestani, minä teen sen itse, sillä luotan siihen, mitä sydämeni sanoo, täällä, enkä voi antaa kenenkään muun muuttaa sydämeni sanomaa.>>
kakka miten ruma kuva + laatu .__.
>>Da, fy merch. Yr ydych wedi perfformio'n y dasg yn dda.>>
>>Gadewch i hyn fod yn eich gwobr.>>
>>Ddefnyddio'n dda.>>
~~
Katherine: Se uni oli kamala. Minä... Olin niin yksin...
Sakura: *katsoo vaivautuneena muualle*
Mitsuki: *ilmestyy Katherinen viereen* *kuisk* Sinulla ei ole mitään hätää, Katherine. Me tuemme sinua.
Sakura: Niin, meille voit kertoa mieltäsi painavat asiat, olivat ne surullisia, traagisia, romanttisia, tai mitään sellaisia. Me voimme jakaa ne kaikki. Sillä mehän olemme aina luonasi. Niinkun periaatteessa ainakin.
Katherine: Niin, te olette aina luonani,
Katherine: Täällä, ja sinne te kuulutte, sillä minun sydämeni sanoo niin.
Sakura: Juuri näin. Mutta eiköhän mennä jo sisälle, minua alkaa jo kylmätä.
Katherine: *tarraa Sakuran ja Mitsukin käsistä kiinni* Ei sinua kylmä niin paljon, jos me pidämme sinusta kiinni.
Katherine: Sillä me olemme ystäviä ja ystävyys, tuttavuus ja niiden välinen välitys, se lämmittää AINA!
~~
Terveisin: Aryalee + ystävykset ♥
